torstai 30. toukokuuta 2013

Juhlan odotusta


Mårbackan pelakuut ovat roihahtaneet täyteen kukkaan!


 Muutenkin maailma tuntuu taas täyttyneen kukista kun hedelmäpuut kukkivat. 

Etupihalla kirsikka..


Takapihalla aloittelevat omena- ja luumupuut


Ilma on ollut kovin lämmin, välillä melkein liiankin kuuma


Saimme muuten viimeinkin kunnostettua kuistille aiemmin hankitut ruutuikkunat. Nyt näyttää niin nätiltä ja kuistilla on entistäkin tunnelmallisempaa iltapäiväkahvitella.


Täällä on leivottu pitkin viikkoa ja nyt tehdään vielä viimeisiä valmisteluja lauantain juhlaa varten


Hyvää kohta koittavaa juhlaviikonloppua kaikille! Jos ei muuta, niin jo pelkkää 
kesän virallista alkamista on syytä juhlia ...

tiistai 14. toukokuuta 2013

Linnunlaulua, kukkia, kakkuja ja mekkoja


Maalausprojekti on edennut jo pitkälle. Keittiön vanha puusohva, joka on meillä asuessaan vaihtanut väriä jo monta kertaa, on nyt kermanvalkoinen. Ja tällä kertaa minusta tosi nätti ja raikas.


Meillä ei ole erillistä työtilaa, joten talon keskikerros oli pari viikkoa melkoisen myllerryksen vallassa kun keltaiselle heitettiin hyvästejä.


Kyllähän se maisema sitten valkenikin. Myös keittiön pöytä sai ylleen maalin, jonka sävyn nimi on kermanvalkoinen. Melko puhtaalta valkoiselta tuo väri kyllä näyttää.


Talon vanhasta astiakaapista tuli minusta varsin nätti. Maalin sävyn nimi on kitinvalkoinen. Väri  näyttää kauniin vanhanaikaiselta, olematta kuitenkaan liian kellertävä.


Tällainen ihana vanha posliininen korurasia löytyi aikoinaan tästä talosta ja on yksi aarteitani.


Vanhassa astiakaapissa on paljon talon alkuperäistä astiastoa


Kitinvalkoiseksi muuttui myös tämä talon vanha pikkupöytä, joka kätkee kantensa alle yllätyksen, leimuavanpunaisen laatikon. Kuin tehty rakkauskirjeiden säilytykseen ...


Vanhoja astoita siirrellessä löytyi taas muutama uusi kynttiläkuppi


Murupintainen omenapiiras


Täällä on ollut todella kauniita kevätpäiviä ja -iltoja. Luonto menee vauhdilla kohti kesää. Viime viikolla yksi rannan koivu vihertyi nopeasti ja toiset seurasivat perässä. 


Myös grillauskausi on käynnistynyt ja ruokailut siirtyneet yhä useammin ulos 


Kuistillakin tarkenee juoda iltakahvit. Huumaava linnunlaulukonsertti tekee kevätiltojen tunnelman. Kuvan pikkupöytä sai myös ylleen kitinvalkoisen maalin.


Viime sunnuntai-aamuna koitti taas vuoden ihanin herätys


Eipä ole turha juttu olla äiti neljälle!


Mutta ei suinkaan ole tässä talossa ainoa, joka on äiti neljälle. Myös Bella on, joten sitäkin oli paikallaan muistaa äitienpäiväkakulla. Kakku katosi Bellan lautaselta niin nopeasti, että heräsi epäilys, ehtikö tuo äiti lainkaan muistella lapsukaisiaan. Mikäli nyt yleensä edes muisti äiti olevansa ...


Meillä juhlakausi vaan jatkuu. Kesäkuun alussa on ylppärijuhlat ja heinäkuussa rippiäiset.

Tytär löysi tällaiset huippunaiselliset kengät kesäkuun alun juhlaan ja katsoi sitten minuun tutun vetoavasti. Eli, kenkiin pitäisi ommella sopiva mekko!


 Joten pikainen luonnostelu ...


 ... ja hommiin


Koska juhliin on enää kolmisen viikkoa ja kaikki valmistelut ovat vielä ihan alkutekijöissään,  mekko oli ommeltava pika-aikataululla. Valmista tulikin jo saman päivän iltana, jonka aamuna oltiin hahmoteltu luonnokset.


Uskoisin, että tulevina viikkoina vanhassa valkoisessa talossa päivitellään pikemminkin kiirettä kuin blogia - mutta nautitaan silti keväästä!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kevät keikkuu ja kuplii


Vappuna kyläillessämme näin kirjahyllyn, jonka kirjat oli järjestetty väreittäin. Kiva - siispä meillekin sellainen! Vähän harmi, kun valkoisia ja vaaleita kirjoja on niin vähän. Kirjahylly näyttäisi nätiltä, jos kaikki kirjat olisivat ihan vaaleita.

Mutta ehkä siinäkin on puolensa, että kirjoja on valittu kirjahyllyyn muunkin kuin kansipaperin perusteella 😊


Kevät on viimein tullut tännekin. Jäät ovat lähteneet järvestä, joutsenet saapuneet lahdelle, eikä pihalta malttaisi tulla sisälle. Parvekkeellakin on kiva istuskella ja kuunnella kevätiltojen ääniä.


Viime viikolla jäitä oli vielä näin paljon. Laiturikin oli lähtenyt karkuteille. Alemmissa kuvissa näkyy jäätilanne vappuna. Nyt jäitä ei ole enää ollenkaan.


Vanhassa valkoisessa talossa on touhuttu monia pikkujuttuja sitten viime postauksen, vaikka blogissa on vähän hiljaista ollutkin.

 Vietimme nuorison toiveesta texmex-iltaa...


 Ihana mies on hemmotellut aamu aamulta somemmiksi käyvillä kukkaiskahveilla...


 Sain viimein istutettua yrtit ruukkuun...


Käväisin myös Marimekon alemyynnissä josta hyppysiin tarttui muutama kiva kangas. Esim. tämä Maalaisruusu, jota sovittelin sisääntulokuistille


Huhtikuu ja puutarha on sellainen yhdistelmä, että pihatöissä voisi olla vuorokaudet ympäriinsä. On juuri se aika, kun elämä nousee maasta kohisten.


Vappuna avattiin grillaus- ja ulkoruokailukausi


Tytär suunnittelee tekevänsä ylioppilasjuhliinsa macaroneja. Me saimme nauttia koe-erän vapunpäivän jälkiruokakahveilla. Macaronien valmistaminen näytti monimutkaiselta mutta tulos oli todella suussasulava.


Kevätmania ei ole jättänyt rauhaan sisälläkään. Lisääntynyt auringonvalo on viimein pakottanut kohtaamaan sen kauan torjutun tosiasian, että meillä on liikaa imelän keltaista puuta. Siispä kaupasta sankollinen valkoista maalia ja toimeksi. Kohtapa ei enää olekaan!

Keittiön pöytä pohjamaalattuna


Kaivettiin varastosta myös talon vanha astiakaappi, jota alettiin miehen kanssa kunnostaa. Täytyy vähän liimailla laatikoita ja sitten maalata se - valkoiseksi. Seuraavaksi vuorossa ovat keittiön puusohva, pieni pyöreä kierrejalkapöytä, yläkerran makuuhuoneen yöpöytä ja liuta pikkujakkaroita.

Lupaan, että ensi postauksessa vanhassa valkoisessa talossa ei enää ole keltaisuusongelmaa!