.

.
.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Koillismaalainen kalakukko

Äitini oli voimiensa päivinä intohimoinen kokki. Paitsi että tehtiin joka päivä hyvää arkiruokaa ja joka lauantai oli leipomispäivä, tarkoitti se myös sitä, että yksikään juhlapyhä ei mennyt ohitse matalalla profiililla. Runsas ja monilajinen perinneruokapöytä oli taattu ja ruuat tehtiin aina alusta loppuun asti itse.

Ei asuttu maalla eikä maalaistalossa, mutta ruokapuolesta sitä ei huomannut. Sähköuunissa syntyivät karjalanpiirakat, uunijuustot, rieskat ja kalakukot. Viimeksi mainitussa lajissa äiti harrasti kokeiluita eri maakuntien tyyliin. Paras kukko syntyi äidin mielestä silloin, kun kalat oli hetki sitten itse pyydetty, kaupan kaloista kun ei niin tiennyt. Se taas onnistui silloin, kun oltiin mökillä, pohjoissuomalaisen, suuren ja kirkasvetisen muikkujärven rannalla.

Muikkuverkoilla kävi äiti itse, talon innokkain kalamies. Koska muikkuverkot koettiin aamulla anivarhain, omat muistikuvani rajoittuvat saavilliseen perattuja, hopeakylkisiä muikkuja mökin maakellarissa ja lämpiämässä olleeseen, risahtelevaan puuhellaan. Sekä ennen kaikkea  valmiiseen kalakukkoon, aina yhtä taivaalliseen herkkuun!

Takaraivoon jäi myös äidin asenne: jos ei ole muikkuja, mitäs siinä valitat, onhan tuossa järvi. Et osaa? No sitten on kiire opetella. Luet kirjasta, kysyt niiltä jotka osaavat. Ai ei ole leivinuunia? Se kuule onnistuu sähköuunissakin, ihan mikä vaan onnistuu, sen kun vaan vähän suunnittelet ja alat tehdä.

En ole onneksi omaksunut ihan kaikkia äidin oppeja. Ostan puolivalmisteita kaupasta hyvällä omallatunnolla ja käytän paljon kekseliäisyyttäni sellaisten reseptien kehittelyyn,  jossa tulos on juhlava, mutta tekijä pääsee mahdollisimman vähällä. Oikeastaan melkein kaikki mitä teen, on tällaista "pikaruokaa".

Äidin mitta-asteikolla siis fuskaan minkä ehdin. Se on kuitenkin vähintään kohtuullista lapsiperheessä, jossa molemmat vanhemmat tekevät pitkää työpäivää kodin ulkopuolella. Ja muutenkin, on pelkkä etu jos maistuvan, tuoksuvan ja tunnelmallisen ruokailuhetken pystyy järjestämään ilman että siihen menee  koko päivä ja kaikki voimat. Eli fuskaaminen on tässä lajissa hyve ja kehityksen merkki.

Niin, enkä muuten käy muikkuverkoilla.

Mutta kalakukkoja valmistan aina silloin tällöin. Äiti oli oikeassa, se onnistuu pienin hienosäädöin sähköuunissakin - ja lopputulos on jopa aivan täydellinen! Kalakukon leipaisu on lisäksi yllättävän helppoa, ottaen huomioon millaiseen keittiöpedon maineeseen sillä saman tien ponkaisee.

Tässä koillismaalaisen kalakukon ohje, sovellettu sähköuuniin. Määrät ovat yhdelle kukolle, mutta jos omistaa kiertoilmauunin, kannattaa tehdä kaksi. Helposti syntyisi enemmänkin, mutta uuniin ei mahdu. (Tässäpä muuten ilmainen vinkki keittiötä suunnitteleville: laittakaa kaksi uunia. Sitä ette tule katumaan!)

Tarvikkeet:

Kuoreen

7 dl ruisjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 l vettä
150 g voita (tai öljyä)

Vaivataan sekaisin tasaiseksi taikinaksi


Lisäksi

1-2 kiloa muikkuja. Jos ei ole muikkuja, mitkä tahansa muutkin kalat käyvät. Itse poistan muikuilta perkaamisen yhteydessä päät, koska ne maistuvat minusta jotenkin jauhoisilta kukossa. 
200 g silavasiivuja
2 rkl riisiä
2 rkl suolaa


 Taikina kaulitaan leivinpaperiarkin päällä suureksi, soikeaksi levyksi


Levyn päälle ripotellaan ensin riisiä, sitomaan liikaa nestettä paistovaiheessa


Sen jälkeen kalat ja silava ladotaan vuorotellen keoksi, kerrosten väleihin sirotellaan suolaa 


Taikinan reunat käännellään keon päälle ja painellaan saumat kiinni. Saumoja voi kostuttaa vedellä 
jolloin ne kiinnittyvät paremmin. Kannattaa olla huolellinen ja tehdä saumoista täysin tiiviit, 
jotta kosteus pysyy loppuun saakka kukon sisällä ja siitä tulee mehevä. Tässä vaiheessa on hyvä säästää pieni pala taikinaa sen varalle, että sauma repeää paistettaessa jostain kohdasta.

Sen jälkeen kukot siirretään leivinpaperin avulla uunipellille ja laitetaan tunniksi 225-asteiseen uuniin. 
Näin kukon kuori kovettuu ja siihen tulee kaunis väri.


Sen jälkeen kukkojen pinta sivellään kiiltäväksi voilla


Voideltu kukko kääritään tiiviisti ensin leivinpaperiin jonka jälkeen sen ympärille kääritään vielä paksusti sanomalehteä. Pakkaus laitetaan uudelleen nyt 180-asteiseen uuniin ja annetaan olla siellä pari tuntia. Aluksi uunista tulee palaneen paperin tuoksua, mutta ei pidä säikähtää. Tulipaloa ei tule.


Sen jälkeen paistamista jatketaan vielä 100-asteisessa uunissa niin kauan, 
että kukon kokonaispaistoajaksi tulee yhteensä 7-8 tuntia.



Kun kukko tulee uunista, sen kuori on hautunut pehmoiseksi


 Ja maku on täydellinen. 

Mukavaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Mun täytyykin kokeilla tuota sun ohjetta. Meillä kun kans tykätään muikkukukosta, mutta ei ole mulla ollut hyvää ohjetta. Olen tehnyt sellaisella "nykyversiolla" joka oli jostain kotiliedestä ja nyt sekin on hävinnyt.

Edellisen postauksen puutarhakuvat olivat ihania. Mä odotan kovasti vihreää aikaa. Tykkään myös pioneista ja niitä olenkin istutellut ahkerasti... Toivon että nousevat ja rupeaisivat leviämään. Ostettiin kesämökki ja siellä on onneksi jo vähän rehevämmät pionit kun kotona;)

Heli kirjoitti...

Onnittelut Kati tasan sadannen kommentin johdosta!

Minäkin tykkään tosi paljon pioneista, ajattelin istuttaa niitä keväällä lisää puutarhaan. Olisi kiva, jos riittäisi maljakkoon asti.

Meidän mökillä taas ei ole yhtäkään puutarhakasvia, eikä myöskään nurmikkoa.

Kati kirjoitti...

hih kiitos! Teidän kesämökkikuvat on ihania! Kyllä siellä kelpaa loikoilla. tai sitten puuhastella...

Anne kirjoitti...

Hei! Minulla on kaunis blogi-tunnustus sinulle blogissani. Käythän kurkistamassa :)

Heli kirjoitti...

Kiitos, Anne :-)

Merja kirjoitti...

Kiitos tästä ohjeesta ja muutenkin tosi mukavasta blogista:)