tiistai 29. marraskuuta 2011

Lankakaupassa

Tein viimein retken suureen lankakauppaan, Soukan ostoskeskuksen Menitaan, jota moni on suositellut. Siellä kuulemma sekoaa.

Totta, meni pää aivan pyörryksiin, niin valtavat valikoimat oli kahdessa laajassa kerroksessa kaikkea mahdollista käsitöihin, varsinkin neulomiseen ja virkkaamiseen liittyvää. Kerrankin oli mistä valita.

Kävin valikoimat nopeasti läpi (harmi, oli taas kerran kiire!) ja ostin vain sen, minkä tiedän varmasti tarvitsevani. Paperinarua valokranssiin, jonka aion neuloa. Olisin halunnut valkoista, mutta niin oli ilmeisesti tehnut moni muukin, koska valkoisten hylly oli tyhjä. Ostin vaaleanharmaata. Se varmaan toimii ihan hyvin kranssissa.

Lisäksi ostin kaksi vyyhteä matonkudetta, mustaa ja luonnonvalkoista. Aion opetella virkkaamaan pyöreitä mattoja, joille löytyisi meillä käyttöä siellä sun täällä. Puuvillaisen pikkumaton voi pestä koneessa.


Sitten suunnittelemaan...




maanantai 28. marraskuuta 2011

Valkoiset lautalattiat

Adventtia!

Kohta päästään availemaan luukkuja. Meidän kalenteri on jo vuosien ajan ollut tällainen. Kalenteriin tulevien pikkupakettien askartelu yhdessä lasten kanssa on muodostunut meidän adventtiperinteeksi.


Vesisateen vihmoessa ikkunoita on hauska muistella, että viime vuonna joulua odoteltiin tällaisessa maisemassa. Kuva etupihan vanhasta omenapuutarhasta, alhaalla rantasauna vuodelta 1935.


Kun talostamme, joka oli alunperin vanha hirsihuvila, tehtiin ympärivuotisesti asuttavaa, jouduttiin miettimään linjaratkaisuja lukuisten yksityiskohtien suhteen. Yksi sellainen oli lattia.

Talossa oli alunperin kaunis tummaksi patinoitunut lautalattia. Remontin yhteydessä talo koki melkoisen mylläkän, muun muassa laajensimme jokaista kerrosta lähes puolella. Olikin vaikeaa päättää, mitä materiaaleja säilytetään ja mitkä menevät uusiksi. Taloon tuleva uusi tekniikka asetti omat ehtonsa, mutta myös sisustuksellisen linjan yhteneväisyys uuden ja vanhan osan välillä pakotti luopumaan monesta sellaisesta asiasta, jonka ehkä muuten olisi säilyttänyt.

Koska uuteen osaan taloa tuli uudet lautalattiat, ei vanhojakaan oikein voinut jättää ennalleen. Olisi  mennyt noin kuusikymmentä vuotta ennen kuin uusi lattia olisi ulkonäöllisesti sulautunut vanhaan. Enkä halunnut muutenkin melko sokkeloiseen ja yleisilmeeltään vähän sekavaan vanhaan taloomme monenlaisia lattioita. Siksipä tehtiin ratkaisu, että maalataan talon kaikki lattiat valkoisiksi, sekä uudet että vanhat.

Kuvassa keskikerrosta, näkymä olohuoneesta keittiöön päin


Yläkerta, aula ja näkymä pojan huoneen läpi ulos länteen


Lattiat vedettiin valkoisiksi Betoluxilla - perinnerakentajaystävien pienoiseksi kauhuksi. Ajattelimme kuitenkin, että lattiamme ovat niin kovalla kulutuksella neljän lapsen ja kahden koiran huushollissa, että maalin täytyy ennen kaikkea kestää. Otaksuimme, että kestämisen hintana olisi muovisempi pintavaikutelma ja se, ettei Betoluxilla maalattu lattia luultavasti kuluisi kauniisti patinoituen.

Päätimme, että tästäkin huolimatta maalin pitäisi kestää. Lattioiden käsittely talossa, jossa samanaikaisesti asutaan, on liian suuri voimainponnistus muutaman vuoden välein toistettavaksi.

Betolux onkin osoittautunut kaikin puolin luultua paremmaksi valinnaksi. Se on todellakin kestänyt hyvin, mutta pinta ei kuitenkaan tunnu tai näytä mitenkään muoviselta, päinvastoin. Siinä on hyvä kiilto. Maali on myös kulunut paljon kauniimmin, kuin olisimme uskoneet. Koska charmikas kuluminen tekee mielestäni valkoisten puulattioiden ulkonäölle vain hyvää, emme varmaankaan maalaa lattioitamme uudelleen enää koskaan!

Yläkerran tunnelmallisesti natisevissa vanhoissa portaissa kuluneisuus näkyy ehkäpä kauneimmin


Monet kauhistelivat myös valkoisen lattian "epäkäytännöllisyyttä" lapsiperheessä, kaikki tahrat kun näkyvät heti. Sekään ei ole ollut ongelma. Valkoisesta lattiasta näkyy tosiaan samantien jos paikallista puhdistustarvetta ilmenee. Niinpä koko lattiaa ei tarvitse aina pestä, ikään kuin varmuuden vuoksi. Jos likaa ei näy, sitä ei myöskään ole.

En muutenkaan pidä erityisen käytännöllisenä piirteenä kodin materiaaleissa sitä, ettei lika näy niissä. Likahan ei ole suotavaa piiloutuneenakaan, en ollenkaan kaipaa lattian väriin maastoutuneita mehutahroja. Pääsee paljon vähemmällä kun lika näkyy ja siihen on helppo reagoida.

Lisäksi, materiaaleissa ja väreissä, joissa lika ei näy, ei näy myöskään puhtaus, eli ne ovat jo itsessään   likaisen näköisiä.

Siksi meillä on valkoiset seinätkin, ja sohvat - kuudessakymmenessä asteessa pestävillä, helposti irroitettavilla irtopäällisillä. Ja melko tiuhaan ne kieltämättä koneessa pyörivätkin. Kun laittaa sohvien päälle puhtaaksi pestyt, tuoksuvat päälliset, tunnelma talossa on kuin suursiivouksen jäljiltä.

Ja lopuksi, toinen villapallo on valmis




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Villapallo

Hesarissa oli näin joulun lähestyessä villaisten joulupallojen neulomisohje. Ihan hauska juttu, eli eikun kokeilemaan.

Eipä todellakaan sujunut ensimmäinen pallo konkarineulojaltakaan tunnissa, kuten ohjeessa luvattiin... Silmukoiden luomisesta viimeisten lankojen päättelyyn meni nyt kaksi ja puoli tuntia. Seuraavat pallot saattaisivat tietysti syntyä jo joutuisammin.

Tällaiset pienet projektit ovat terapeuttista taukotoimntaa kaltaisilleni levottomista käsistä kärsiville, eli näitä voisi tehdä enemmänkin. Pallo on aika ihan söpö.

Hyvin pallot sopisivat kuuseenkin, kunhan niitä olisi riittävästi. Mutta nimenomaan yksinään, muuta ei kuuseen voisi näiden kanssa laittaa.

Ja väriskaala? Hmmm... ei varmaan olisi hassumpi kuusi, jos kaikki villapallot olisivat esimerkiksi valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmiä? Tai jotain yksivärisiä, vaikka luonnonvalkoisia?


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sijaistoimintoja


Pyhäinpäivää on vietetty leppoisasti perheen kesken. Tai siis niin leppoisasti kuin se on mahdollista silloin, kun seitsemäsluokkalainen poika tuo yövieraaksi neljä kaveriaan ja iloon yhtyy vielä pikkuveli kahden kaverinsa kanssa.. Lisäksi sattui viime viikolla aikataulun suunnitteluvirhe (lue: niiden vähän tylsempien töiden loputon lykkääminen tuonnemmas) ja jouduin ottamaan hävyttömän paljon töitä viikonlopuksi mukaani kotiin.

Valmistimme eilen kuitenkin jonkinmoisen juhla-aterian, paahtopaistia rosepippurikastikkeen ja perunalanttumuusin kera. Viimeksi mainittu oli hiukan erikoinen yhdistelmä, mutta johtui siitä, että perheen karppaaja kuitenkin viime hetkellä ajatteli nauttia juhlan kunniaksi vähän perunaakin. Eli sekaisin vaan muusit.

Paahtopaisti onnistui harvinaisen hyvin, vaikka ei ole kovin paljon meillä harrastettu ruokalaji. Minua on vaivannut ennakkoluulo, että siitä tulee sitkeä, väkevä ja mauton. Niinpä olen useimmiten päätynyt esimerkiksi lihamurekkeeseen, joka ei petä koskaan. Mutta nyt ei tullut. Tuli murea ja maukas! Maustaminen oli nyt yksinkertainen juttu, hierottiin paistin pintaan vain suolaa ja mustapippuria siinä vaiheessa, kun se otettiin pois uunista. Niiden kanssa se sitten muhi voipaperi-sanomalehti-kääreessä tunnin. Erityisesti mies piti paistista, joten siihen palataan jatkossakin.

Ja juhla-ateria katettiin tietysti kuistille. Minusta on kiva ajatus, että lapsillekin jää kokemus arjen ja pyhän erosta. Aina kun on vähänkin aihetta, laitetaan juhlaa.

Vanhojentanssipuku roikkuu houkuttelevasti hengarissa ja saa sormet syyhyämään. Siihen pitäisi kiinnittää helma. Mutta koska minulla tosiaan on runsaasti rästitöitä mukanani, en tietenkään voi ryhtyä ompelemaan. Toisaalta ankeahkot rästityötkin saavat kiertelemään itseään ja olen puuhaillut vähän kaikkea muuta. Kuten esim. opettanut tyttärelle patenttineuleen tekemistä ja neulonut siinä ohessa itsekin pitkät matkat.


Ja järjestellyt astiavitriiniä (hyvä sitäkin joskus on järjestellä). Kun aikoinaan saimme tämän ihanan talon, tänne oli jätetty täysi kalustus. Mm. paljon vanhoja arabian asioita. En juurikaan raaski käyttää niitä, joten säilytän talon vanhoja astioita vitriinissä. Joukossa on paljonkin ihanuuksia, mutta tässä pari lemppariani.


Hyvää Pyhäinpäiväviikonloppua!




perjantai 4. marraskuuta 2011

Prinsessahuumaa keskellä kaamosta


Tyttären vanhojentanssipuku on siis tekeillä. Mielenkiintoinen projekti, ja yllättävän työläs. Liitän tähän muutaman kuvan puvuntekeleestä, jonka yläosa on melkein valmis ja tafti- sekä tyllihelmat kiinni vasta nuppineuloilla. Ompelin paljettihelmikoristelun suoraan puvun miehustaan, tyttären kanssa tekemämme suunnitelman pohjalta. Koristelusta tuli näyttävä ja se oli siihen nähden varsin helppo ja nopea tehdä.

Sen sijaan korsettimaisen yläosan saaminen täysin istuvaksi on sitten teettänyt töitä enemmältikin. Varsinkin, kun istutettavia kerroksia on kolme plus tukikankaat. Liivinluita on lakanakankaisessa välikerroksessa yhteensä kymmenen. Niiden avulla olkaimettomasta yläosasta tuli varsin napakka. Tyttären etukäteen pelkäämää yläosan valumista ei enää tapahdu, vaan vaate istuu yllä kuin hyvä korsetti. Siihen pääsemiseksi onkin sitten vuodatettu runsaasti verta, hikeä ja kyyneleitä ...





torstai 3. marraskuuta 2011

Blogi pystyyn


Päätin vihdoin perustaa blogin. Pääpaino voisi olla kodin asioilla, siitä blogin nimi. Olen vuosikaudet seuraillut muiden sisustus- ja käsityöblogeja ja huomannut, kuinka välillä pienilläkin aineksilla voi liikauttaa lukijan ajatusmaailmaa, inspiroida ja innostaa. Ehkäpä minäkin voin antaa jollekin jotain.

Toinen blogin perustamisen motiivi on taltioida oman perheen arkielämää, pitää siitä blogimuotoista kuvapäiväkirjaa. Uskon, että menneisiin päiviin on myöhemmin hauskaa palata.

Kodin laittelun ja kulinarististen nautintojen lisäksi rentoudun käsitöiden parissa. Välillä se juttu on isoäidinneliöt, välillä neuletyöt, toisinaan ompelu. Nyt meneillään on vanhojentanssipuku tyttärelle. Ihanaa tehdä kahiseva taftipuku, silkkeineen ja tylleineen, paljettikoristeluineen, vannealushameineen, luineen ym.! Laitan projektista kuvia, kunhan ehdin.

Välillä nimittäin pitelee vähän kiirettä. Työt, neljä lasta ja kaksi koiraa. Niin ja tämä huusholli, jota mieluummin kyllä kaunistaisin kuin varsinaisesti huoltaisin. Mutta jälkimmäistäkin joutuu tekemään, vieläpä yllättävän paljon. Välillä ihmettelen, miten tämän arjen kaaoksen kanssa yleensä voi selvitä!

Onneksi on marraskuu, lempikuukauteni; ihana hämäryys ja kynttilät. Perheenäidin, jota välillä väsyttää,  parhaat ystävät.

Tervetuloa mukaan seuraamaan vanhan valkoisen talon elämää!